Tulipa täällä blogien ihmeellisessä maailmassa aikoinaan vaellettua. Kunnes elämä tarjosi seikkailua ja muutoksia kerrakseen eikä aika enää riittänyt blogin pitämiseen. Nyt usean vuoden jälkeen elämä on kuitenkin rakennettu hyvään malliin ja blogien pariin olisi kiva palata. Kai sitä jokaiselle sallitaan uusi yritys – minullekin?! Ehkä löydän uusia ystäviä ja kenties kohtaan joitain vanhojakin. Maailmahan on pieni, myös blogimaailma.
Silloin aikoinaan keskityin enemmän kirjoittamiseen ja laitoin kuvia lisukkeeksi. Koska kirjoitukseni ovat kuitenkin pääasiassa tyhjänpäiväistä jorinaa, ajattelin tällä kertaa keskittyä kuviin ja jättää kirjoittamiset vähemmälle. Takuuta en toki siitä asiasta anna, sillä niin kuin seepra ei pääse raidoistaan, niin allekirjoittanut täti ei pääse höpötyksestään. Jos täällä olisi liikennemerkit, tänne voisi asentaa höpinävaara-merkin. Mutta nyt pitemmittä puheitta kuvia tammikuisesta luonnosta.
Tästä se polku alkaa...
Yksinäinen laituri odottelee kesää ja uimareita.
Tassunjäljet sen todistaa, jäällä jo monta pientä kulkijaa.
Ylväs koivu lumihunnussaan.
Kuten minäkin- taipuu vaan ei taitu.
Kuusiperhe ojennuksessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti