VALOA

...kansalaiselle, joka on työn alla uupunut. Sen verran raskas työpäivä oli, että lisbetin, tai kotoisasti lissun vaan, kaupunkiin piti sytyttää tänä iltana enemmänkin tuikkuja mieltä valaisemaan. En siis laulaa luritellut Tuomari Nurmion tyyliin yön ainoasta valopilkusta, joka vilkkuu taksin katolla enkä myöskään yhtynyt Tuure Kilpeläiseen laulelemalla valon pisaroista. Ehkä paremmin mielentilaani kuvaisi kappale Valoa ikkunassa.

"Valon säteiden tie minut muistoihin vie
lyhty ikuinen on muisto kuihtumaton
Kautta hiljaisen yön taakse tähtösten vyön
laulu hänelle soi, jos kuulla hän voi."

 Kotoani löytyy monenlaisia valonlähteitä, kynttilähulluksikin minua voisi kutsua. Tänään  kilvan toistensa kanssa loistivat nämä valontuojat.

 Rakas, parhaalta ystävältä saatu punainen tuikkumökki <3

 Vessaa valaisee tämä pikkuruinen valkea lyhty.

Valkoinen tuikkusydän löysi Porvoon matkalta tiensä keittiöni ikkunaan.

Tämä metallinen tähdenmallinen tuikkukoriste on vuosia sitten hankittu ja valaisee kauniisti olohuoneessa.

Työhuoneen ikkunalta löytyy tälläinen tähtilamppu. Sitä pidän esillä talviajan, toimii myös pöytälamppuna.
Valoisia talvipäiviä!

TAMMIPAKKASET

Olemme monta päivää saaneet nauttia talvisista päivistä...auringosta, pakkasesta ja lumesta. Päiväkin on pidentynyt himpun verran. Sehän enteilee kevättä :). Seuraava on muistaakseni Risto Rasan tekstiä:

"Kevätkalaan asti
jaksan tammipakkaset
Kesäsaunan savuntuoksun
tavoittaa ajatus talvellakin.
Elämänmakuun tarvitaan
hyppysellinen unelmasuolaa."

               

MERKITYS

Itse pyrin taivaltamaan elämänpolkuani hyvin ja iloisella mielellä kanssakulkijoita loukkaamatta. Myös työelämässä haluan levittää hyvää mieltä ympärilleni. Toisinaan kuitenkin mietin, mitä siitä kaikesta positiivisuudesta on hyötyä. Kun kaikki eivät siitä pidä ja kiitostakaan ei aina saa. Enkä kuitenkaan pysty koko maailmaa "pelastamaan". Mutta tässäpä eräs tarina:

 Kun vanhus käveli rantaa auringonnousussa,
huomasi hän edellään nuorukaisen,
joka poimi meritähtiä ja sinkosi niitä mereen.
Kun hän tuli pojan kohdalle, kysyi hän, miksi tämä teki niin.
Vastaukseksi hän sai, että
rannalle juuttuneet meritähdet kuolisivat,
jos ne jäisivät paikoilleen, kun aamuaurinko alkaisi paistaa.
— Mutta rantahan on kilometrejä pitkä,
ja meritähtiä on miljoonittain, protestoi toinen.
— Kuinka sinun vaivannäölläsi voisi olla mitään merkitystä?
Nuorukainen katsoi tähteä kädessään ja heitti sen sitten aaltojen turviin.
— Sillä on merkitystä juuri tälle tähdelle, vastasi hän.

ILTAPÄIVÄN HÄMÄRÄ

Kun tänään nauroin vatsa kippurassa ja vedet silmissä töissä kahvitauolla, tuumin miten onnekas olenkaan, kun saan tehdä antoisaa työtä ja vielä hyvässä seurassa. Työtä täytyy kuitenkin tehdä tunteella ja ajatuksella. Siksi pää on monesti työpäivän jälkeen kuin haminan kaupunki, jossa sivumennen sanoen en ole edes käynyt. Pää kaipaa tuuletusta- sananmukaisesti. Ulkona luonnossa mieli rauhoittuu ja lepää. Kuvia töiden jälkeen tehdyltä kävelylenkiltä:

                                                      Metsän siimeksessä

                                          Lumihuntuun verhoutuneet puut
                                          

                                                   

                                           Järven aalto jäätynyt

                                                    Veneet rivissä

                                                    Tähystyspaikka

                                          Talvea uhmaavat osmankäämit

                                          Sininen hetki

UUSI ALKU

Tulipa täällä blogien ihmeellisessä maailmassa aikoinaan vaellettua. Kunnes elämä tarjosi seikkailua ja muutoksia kerrakseen eikä aika enää riittänyt blogin pitämiseen. Nyt usean vuoden jälkeen elämä on kuitenkin rakennettu hyvään malliin ja blogien pariin olisi kiva palata. Kai sitä jokaiselle sallitaan uusi yritys – minullekin?! Ehkä löydän uusia ystäviä ja kenties kohtaan joitain vanhojakin. Maailmahan on pieni, myös blogimaailma.



 Silloin aikoinaan keskityin enemmän kirjoittamiseen ja laitoin kuvia lisukkeeksi. Koska kirjoitukseni ovat kuitenkin pääasiassa tyhjänpäiväistä jorinaa, ajattelin tällä kertaa keskittyä kuviin ja jättää kirjoittamiset vähemmälle. Takuuta en toki siitä asiasta anna, sillä niin kuin seepra ei pääse raidoistaan, niin allekirjoittanut täti ei pääse höpötyksestään. Jos täällä olisi liikennemerkit, tänne voisi asentaa höpinävaara-merkin. Mutta nyt pitemmittä puheitta kuvia tammikuisesta luonnosta.

                                                        Tästä se polku alkaa...

                                            Yksinäinen laituri odottelee kesää ja uimareita.

                                   Tassunjäljet sen todistaa, jäällä jo monta pientä kulkijaa.

                                                   Ylväs koivu lumihunnussaan.

                                               Kuten minäkin- taipuu vaan ei taitu.

                                                   Kuusiperhe ojennuksessa.